sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Perillä

Olen kolmatta päivää Eastbournessa ja toistaiseksi kaikki on mainiosti. Tulomatkalla junat ja lennot oli kaikki ajoissa, joten matkanteko oli sujuvaa. Laukkukin säilyi tavaroineen päivineen ehjänä perille saakka. Gatwickista tulin junalla Eastbourneen ja juna-asemalta otin taksin asunnolleni. Täällä mua odotti vuokranantajani Melanie, joka ojensi avaimet ja opasti joitakin käytännön juttuja. Huoneeni on pienempi miltä se kuvissa näytti, mutta oikein mukava ja viihtyisä. Seinät tosin tuntuu olevan paperia, ihan kaikki kuuluu läpi. Paikka jossa asun, on siis shared house. Vuokranantajat omistaa tän asunnon ja vuokraa huoneet vuokralaisille. Keittiö ja kylppäritilat on yhteisiä toisten vuokralaisten kanssa. Mun lisäksi asunnossa asuu kolme henkeä, joista olen tavannut tässä parin päivän aikana vasta yhden. Vuokranantajat on myös kiinnittäneet jotain hyllyjä keittiön seiniin koko viikonlopun, joten en tuota oikeaa keittiötäkään ole vielä käyttänyt. Mun huoneessa kuitenkin on söpö pieni kitchenette, jonka kanssa olen pärjännyt mainiosti. 

Huoneeni kaikessa yksinkertaisuudessaan. Pahoittelut levällään olevista tavaroista.

Jos verho olisi auki, näkyisi ikkunasta asunnon takapihalle,
mikä koostuu lähinnä betoni- ja kivilaatoista ja pyykkinaruista. 

Keittiöni kaapissa. Se on niin söpö ja näppärä 😍.


Saavuttuani purin tavarani ja asettauduin taloksi, sitten lähdin keskustaan tutustumaan paikkoihin ja tekemään joitakin tarpeellisia ja tarpeettomampiakin hankintoja. Kävin keskustan ostoskeskuksessa ja lähimmissä ruokakaupoissa katsastamassa tarjontaa. Täytyy sanoa, että Eastbournen keskusta on huomattavasti hurmaavampi näin luonnossa kuin mitä se kuvissa näytti. Kuvissa paikka näytti ehkä jopa hieman näivettyneeltä, mutta kyllä täällä on nähtävissä ja tunnettavissa sellaista lämpöä ja sielukkuutta, mistä yleensä englantilaisissa kylissä ja kaupungeissa pidän. Myös tuonne rantaan oon ehtinyt käydä tutustumassa kahtena päivänä. Eilen harjoitteluohjaajani Rose sekä hänen kollegansa kävivät täällä mun luona toivottamassa tervetulleeksi ja juttelemassa tulevasta harjottelusta. Mut kutsuttiin myös Rosen kotiin illalliselle, mikä oli varsin mukavaa. Sain tavata hänen perheensä sekä ihanat länsiylämaanterrierit Hannahin ja Hollyn. 

Eastbourne Pier

Kävin eilen pikaisesti tutustumassa Redoubt Fortress -linnoitukseen.


Tänään kävin reilun vartin bussimatkan päässä Sovereign Harbourin Retail parkissa shoppailemassa. Siellä on jättimäinen Asda, joka on vähän kuin meidän Prisma, mutta monin verroin hauskempi. Löysin vihdoin niitä ihania valmissalaatteja mitä ei meidän lähiTescossa tai Sainsburysissa ollut. Asdan vieressä oli myös Tk Maxx, joka myy menneiden kausien merkkivaatteita halvalla sekä Next ja Sports Direct.

Huomenna onkin jännä päivä, sillä harjoittelu alkaa. Teen nyt alkuun ainakin kaksi päivää viikossa leipomon puolella, jotta opin miten kaikki valmistetaan. Tiistaina työpäivän jälkeen teemme Rosen kanssa hänen studiollaan täällä Eastbournessa jotain kakkukoristeita ja jään heille yöksi, koska seuraavana aamuna jatkamme jälleen koristeiden parissa. Loppuviikosta mahdollisesti pääsen mukaan cateringiin ja tulevina viikkoina pääsen opettelemaan myös leipomokahvilan/myymälän puolelle. Nyt onkin aika alkaa nukkumaan, sillä kello herättää neljältä aamuyöllä, kuten kunnon leipomotyöläisen konsanaan. 


Eastbourne Beach. Kovin pilvisiä, kylmiä ja sateisiakin
ovat nämä ensimmäiset päivät olleet.









torstai 26. huhtikuuta 2018

"All my bags are packed, I'm ready to go..."

Jo muutamalla viimeisellä reissulla olen pohtinut, että milloin tulee se iloinen hetki, kun matkalaukkuni saumat pettää ja saan lentokentällä iloisasti poimia levinneet matkatavarat yksitellen matkatavarahihnalta. Sama kauhukuva on jälleen hiipinyt mieleen. Oon pakannut sen verran innokkaasti, että varmasti laukun punnituksen jälkeen kentällä saan uudelleen järjestellä tavarani ja siirtää käsimatkatavaroihin lisää painolastia. Yritän ottaa täältä mukaan kaiken, mitä järkevää on mukaan ottaa, jotta paikan päällä voisin käyttää pennoseni muuhun kuin arkielämän välttämättömyyksiin. Toki esimerkiksi tavallisista ruokakaupoista, sekä Poundlandista ja sieltä Primarkiltakin löytyy kyllä hyvin edukkaasti esimerkiksi hygienia- ym. tarvikkeita, mutta jos kaikki ostokset jättäisin vasta sinne, niin niistä kuitenkin kertyy äkkiä sievoinen summa. Jonka senkin voisi käyttää johonkin hauskempaan. 

Tällä viikolla oon mahdollisuuksien mukaan yrittänyt nähdä tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, hoitanut puhelinliittymän ulkomaan käyttökuntoon, tehnyt viime hetkien pakolliset hankinnat ja pakannut. Mun tulee niin ikävä! Onneksi on nykyaika ja kehittynyt teknologia, niin on helppoa pitää yhteyttä. 17-vuotiaana ollessani kuukauden työharjoittelussa Varsovassa sain tuliaisiksi melko mojovan puhelinlaskun keskusteltuani ilmeisesti sitten hieman liian usein ja hieman liian pitkään silloisen parhaan ystäväni kanssa puhelimessa. Jos jokapäiväinen yhteydenpito 5-vuotiaamme kanssa ei olisi mahdollista, niin enpä tiedä olisinko voinut edes harkita kolmen kuukauden eroa. Muuten mulla on ollut kyllä melko seesteinen olo tämän matkan suhteen. Ehkä en ole vielä edes tajunnut mitä olen mennyt tekemään, ja sitten siellä yksinäisinä iltoina tajuan mihin ryhdyin. Mutta vaikka minkälainen kulttuurishokki tässä vielä iskisikin, niin uskon, että pystyn pitämään kiinni siitä tämän matkani positiivisesta alkuajatuksesta ja uskoa siihen, että tulee tästä millainen kokemus tahansa, niin se kasvattaa minua ja täten on minulle hyväksi



Istuskelen nyt viimeistä iltaa pitkään aikaan kotisohvalla ja pari tuntia sitten annoin lapselle viimeisen hyvänyönsuukon pitkään pitkään aikaan.  Ennakkotilasin juuri taksin, joka tulee noutamaan mua tunnin päästä juna-asemalle. Yritän torkkua muutaman tunnin junassa ja aamu kahdeksalta istun toivon mukaan lentokoneessa odottamassa nousua. Huomenna Iso-Britannian aikaa puolilta päivin mun pitäisi olla turvallisesti kohteessa. Ensimmäisenä suuntaan uuteen kotiini. Viikonlopun ehdin rauhassa tutustua kaupunkiin ja maanantai-aamuna kello 05:00 aloitan harjoittelun. Miten ihanaa leikkiä hetken aikaa asuvansa Englannissa ja tehdä samoja tavallisia asioita kuin sikäläisetkin! Mielenkiintoista nähdä millainen matka tästä vielä tulee.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kolme viikkoa lähtöön

Muistan, kun ensimmäisenä vuonna koulussa kerrottiin mahdollisuuksista kansainvälistyä opintojen aikana lähtemällä vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille. Ensin innostuin ajatuksesta suunnattomasti ja melko lailla heti perään aloin surkutella kohtaloani. Enhän mä voisi lähteä, kun mulla on perhe ja olen pienen ihanan pojan äiti ja kaikkea. Lapsihan saa elinikäiset traumat, jos vanhempi on poissa liian monta yötä ikävuosiin nähden. Koko perheen pakkaaminen mukaan reissuun taas tulisi aivan liian kalliiksi. Niinpä minä ensimmäisenä vuotena hautasin haaveeni kansainvälistymisestä ja tein harjoitteluni Suomessa. Ajatus ulkomaan harjoittelusta ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja viime keväänä, kun asiaa jälleen rakkaalle puolisolleni ruikutin, kannusti hän minua lähtemään reissuun ja vannoi, että he pärjäisivät sen kolme kuukautta mainiosti - enpä minä sitä toki epäillytkään. Siitä se ajatus sitten lähti.

Alusta saakka oli selvää, että lähtisin Iso-Britanniaan, jos kansainväliseen harjoitteluun aikoisin, maa on ollut mulle kovin rakas jo useiden vuosien ajan. Niinpä laitoin Europass CV:ni ajantasalle, kirjoitin mahdollisimman myyvän hakemuksen ja aloin lähestyä sähköpostitse mielestäni mielenkiintoisia yrityksiä ympäri Brittein saarta. Lähetin hakemuksia noin sata ja sain noin parisenkymmentä vastausta, joista kolmessa tai neljässä oltiin hieman kiinnostuneita ja luvattiin harkita asiaa. Yksi yrityksistä vei homman kuitenkin loppuun saakka, ja kolmen viikon kuluttua olen lähdössä harjoitteluun yritykseen nimeltä Cakes Sussex. Tavallaan harjoittelen kuitenkin kolmessa toisiinsa vahvasti sidoksissa olevassa eri yrityksessä, joista kerron tarkemmin myöhemmin. Sopimuksemme ja tavoitteideni mukaisesti saan tehdä ainakin kakkuja ja juhlapalveluita ja joitakin esimiestöitäkin minulle on luvattu opettaa.

Cakes Sussex sijaitsee East Sussexin kreivikunnassa Kaakkois-Englannissa pienessä pittoreskissa kylässä nimeltä Battle. Harjoittelun pääpiste on siellä, mutta etenkin juhlapalveluiden osalta harjoittelu sijoittunee koko East Sussexin alueelle. Aluksi aloin etsiä majapaikkaa Battlesta, mutta ihana harkkamentorini Rose kehotti majoittumaan Eastbournessa, jossa hänkin asuu, ja josta on vain noin 20 minuutin ajomatka Battleen. Eastbourne saattanee myös olla hieman Battlea eläväisempi paikka, se on kuitenkin keskikokoinen brittiläinen rannikkokaupunki, josta löytyy kaikki mukavuudet Tescosta Primarkiin, Eikä sitä ihminen kai juuri muuta tarvitsekaan. Briteissä on aika tyypillistä asua vuokralla jonkun omistaman talon huoneessa ja Rose tarjosikin minulle majapaikaksi huonetta omasta asunnostaan. Koin mukavammaksi vaihtoehdoksi etsiä asunnon toisaalta ja tänään, kolme viikkoa ennen reissua, allekirjoitin vuokrasopimuksen ihan älyttömän kivan oloiseen asuntoon. Rose on ollut asunnon etsinnässä suureksi avuksi, vaikka en hänen tarjoamaansa huonetta valinnutkaan. Hän kävi katsomassa kolmea eri asuntoa mulle, kunnes löysimme tämän helmen. Nyt alkaa olla kaikki viralliset asiat valmiina reissua varten. Apurahat on haettu, rokotukset laitettu ajan tasalle, menoliput lentokoneeseen ja junaan hommattu ja asunto odottamassa. Vielä kun tulevien viikkojen aikana saisi käsityksen kaikesta siitä tavaramäärästä, mitä mukaan pitää raahata. Mut onneksi on vielä vähän armon aikaa ennen pakkaamisen riemua. Tervetuloa seuraamaan mun blogia, palataan asiaan!